map

Pages

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Melissan syyshuolto ja talvitelakointi


Melissa purjehdittiin Espooseen lokakuun alussa, mutta Espoon kaupunki kieltäytyi myöntämästä talvisäilytyspaikkaa ennen kuin lokakuun puolen välin jälkeen. En ihmettele pursiseurojen satamien olevan niin suosittuja: Espoon kaupunki ei pystynyt myöntämään meille väliaikaista laituripaikkaa ollenkaan ja talvipaikan vasta todella myöhään syksyllä, kun Espoon pursiseuralta laituripaikan sai kahdesssa päivässä viikonlopun aikana kyselemällä facebookissa ja talvipaikan olisi saanut samalla. Meillä ainoat syyt käyttää kaupungin palveluita on hiukan alhaisempi hinta ja pursiseurojen jäsenyyden mukana tulevat velvoitteet, kuten yövartiointi jopa kaksi kertaa vuodessa. 


Melissa nostopäivän 15.10. aamuna EPS:n laiturissa. Laiturit ja Melissan kansi olivat jään peitossa, onneksi meri oli vielä sulana :)
Talvipaikkaa odotellessa meillä oli muutama viikko aikaa tehdä talvitelakoinnin valmisteluita ja huoltoja veneelle. Paraisilla Melissan masto oli pystyssä myös talvella, kun normaalisti masto lasketaan alas. Emme tienneet millaisen talvisäilytyspaikan Melissa saa ja voiko paikassa säilyttää mastoa telineellä, joten  rakensimme veneen kannelle mastopukit. Kun lopulta saimme talvipaikan, huomasimme että olisi maston voinut laittaa naapuriveneen tapaan maassa olevien paljon pienempien pukkien päälle.


Mastopukit teimme painekyllästetystä materiaalista
Teimme kattavan moottorin huollon mukaan lukien öljyn, laturin hihnan,  jäähdytinnesteen, polttoaineen-, ilman- ja öljynsuodattimen vaihdon. Jäähdytysnesteen vaihto oli kaikkein vaativin homma ja hiukan nihkeä senkin vuoksi että nesteet joutui käytännössä valuttamaan tyhjennysletkujen puuttuessa moottoritilaan ja kuivaamaan sieltä rätillä. Kun nesteet oli saatu pois koneesta uuden nesteen saaminen moottoriin ja lämminvesiboileriin vaati järjestelmän ilmaamista.

Jäähdytinnesteen vaihtoa. Vanha jäähdytinneste täytyi ensin valuttaa moottoritilaan ja kuivata sieltä pois napolla ja räteillä


Vanha moottorin ja vesilukon välinen pakoputken pätkä oli liian lyhyt uudelle vesilukolle ja vaihdettiin hiukan pidempään

Melissa nostettiin ylös 15.10. Veneen nosti Kuljetus Karttunen Oy, jota voin erittäin lämpimästi suositella. Kertaakaan aikaisemmin maston lasku ja veneen nosto ei ole mennyt näin kätevästi ja nopeasti, vaikka teimme tämän homma Melissalla ensimmäistä kertaa. Olimme toki valmistelleet veneen nostoa varten huolella, mutta hämmästyttävää oli että autonkuljettajan lisäksi maston laskuun tarvittiin vain yksi henkilö, kun kuski tietää mitä tekee ja osaa ohjeistaa oikealla tavalla.


Melissa matkalla talvitelakalle

Kun Melissa saatiin pukin päälle, piti vielä rakentaa katos pressuja varten. Tässä vaiheessa alkoi olla jo marraskuu ja päivät lyhetä ja kylmetä uhkaavasti. Katoksen tekeminen ja veneen siivoaminen olivat viimeiset ponnistukset, joihin kului monta pitkää ja pimeää iltaa kylmällä ja tuulisella talvisäilytysalueella. Näiden jälkeen syksyn tehtäviin kuului vielä pohjan hionta kevään maalausta varten, mutta meille alkoi riittää venehommat tältä kaudelta. Edelliset 5-6 viikkoa mukaan lukien viikonloput oli menneet veneen parissa ja motivaatio käyttää vielä seuraavat 2-3 viikkoa alkoi lähennellä nollaa. 

Tilasimme pohjan kunnostuksen urakoitsijalta, jonka kanssa asiointi sujui hyvin. Saimme helposti sovittua lasimurskan käytöstä puhalluksessa, mikä on sallittu puhallusmateriaali Espoon satamissa ja muistakin yksityiskohdista, kuten hionnasta gelcoat- pinnalle. Lopulta meidän ei tarvinnut tavata urakoitsijaa ollenkaan eikä käydä edes näyttämässä venettä. Etumaksun jälkeen urakoitsija vain lähetti eräänä joulukuun iltana kuvan, josta selkeästi näki että homma oli tehty kun Melissan pohjan väri oli vaihtunut punaisesta valkoiseksi. Tähän asti  pohjan kunnostuksen tilaaminen vaikuttaa erittäin hyvältä ratkaisulta ja odotamme myös maalauksen onnistuvan yhtä sujuvasti kevään puolella.





Veneen siirtopurjehdus Espooseen


30.9.2017 Stormalö (Parainen) - Byxholm (Tammisaari) (61nm)
1.10.2017 Byxholm (Tammisaari) - Espoo (52nm) 

Kesän lopulla päätimme siirtää Melissan Paraisilta Espooseen hiukan lähemmäksi, sillä asumme kaikki veneen omistajat pääkaupunkiseudulla. Veneen pitäminen Paraisilla onnistui ihan hyvin tänä kesänä, mutta käytännössä kolmen tunnin matka veneelle on aika pitkä. Samalla veneen huoltaminen Paraisille olisi ollut aika haastavaa monestakin syystä.

Veneen siirto ei kuitenkaan ole ihan triviaalia. Helpoiten veneen saisi tuotua tilaamalla  maantiekuljetuksen, mutta tämä vaihtoehto olisi ollut kaikkein kallein. Toinen vaihtoehto oli purjehtia vene itse Espooseen, mikä käytännössä toteutettiin. Itse purjehtiminen tuli hiukan edullisemmaksi, mutta äärimmäisen työlääksi. Veneen siirrossa piti tehdä seuraavia asioita:
  • Veneen pukin siirto Paraisilta Espooseen
  • Purjehdus Espooseen noin 120 merimailia viikonlopun aikana
  • Väliaikaisen laituripaikan hankkiminen Espoosta
  • Talvisäilytyspaikan hankkiminen Espoosta

Veneen pukin siirto omin avuin osoittautui haastavaksi, koska pukki on todella suuri, 6 metriä pitkä ja 2,5 metriä leveä. Etelä-Suomesta lähin riittävän iso peräkärry löytyi Tampereelta, joten yksi kokonainen viikonloppu meni peräkärryn hakemisessa, pukin kuljetuksessa ja peräkärryn palauttamisessa. Homma meni aikalailla överiksi kun vasta puolen yön jälkeen sunnuntain vastaisena yönä olimme pudottamassa pukkia kärryn päältä Espoon talvisäilytysalueelle.



Melissan purjehtiminen Paraisilta Espooseen jouduttiin siirtämään viikolla eteenpäin huonon sään vuoksi ja onneksi siirrettiin, sillä lopulta lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna oli varsin inhimillinen keli siirtopurjehdukselle. Haasteeksi matkapurjehdukselle näin myöhään syksyllä muodostuu valoisan ajan riittävyys. Laskeskelin, että jos nopeus putoaa alle viiden solmun ei valoisa aika enää riitä koko matkaan viikonlopun aikana. Leveitä ja valaistuja väyliä voi hyvin purjehtia pimeässä, mutta kapeilla väylillä riskit kasvaa melko suuriksi varsinkin jos tuulee yhtään voimakkaammin.


Matkaan lähdettiin lauantaiaamuna 30.9. noin kuuden aikaan ajamalla ensin Helsingistä Paraisille. Pääsimme matkaan vasta lauantaiaamuna, koska perjantaina toinen meistä oli vielä sairaana. Matka eteni oikein hienosti moottorilla ajaen kevyessä noin kolmen metrin tuulessa. Söimme vaimon mukaan tekemiä erinomaisia ruokia, joita lämmitimme uunissa. Ajoimme noin kahden tunnin vuoroissa ja  lepovuorot käytettiin tehokkaasti nukkumiseen. Neljän aikaan iltapäivällä pysähdyimme Hankoon tankkaamaan varmuuden vuoksi ja samalla saimme hyvän arvion polttoaineen kulutuksesta. Yllätyimme Melissan syövän todella vähän polttoainetta, vain noin 2,5-3l tunnissa 2t kierroksen nopeudella. 


Kun oli vielä valoisaa päätimme jatkaa matkaa Hangosta eteenpäin. Ilta pimeni kuitenkin vääjäämättä ja tiesimme joutuvamme säkkipimeään ennen suunniteltua Byxholmenin luonnonsatamaa erittäin kapealla reitillä. Pimeä todella tuli ja vaati kaiken tarkkaavaisuuden pysyä reitillä. Apuna reitillä pysymisessä meillä oli karttaplotteri, autopilotti, hakuvalo, paperikartta ja kaksi silmäparia. Kokemus oli jännittävä mutta melkoisen epämiellyttävä. Olisimme todennäköisesti ajautuneet kerran pois reitiltä ja kerran törmänneet toiseen alukseen ellei meitä olisi ollut kahta tarkkailemassa ympäristöä. Pääsimme lopulta turvallisesti Byxholmiin ja unta ei tarvinnut sinä iltana juuri odotella. Kaveri meni vielä illalla saunaan, mutta minulle peti tuntui huomattavasti houkuttelevammalta vaihtoehdolta. 


Saatiin Byxholmissa naapuriveneeltä keulatikkaat

Sunnuntaiaamuna 1.10. matka jatkui aikaisin aamulla melko tyynessä säässä moottorilla ajaen. Matka eteni nopeasti ja saavuimme Espoon pursiseuran laituriin hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Olimme erittäin huojentuneita kun saimme veneen perille hyvissä ajoin, sillä olimme varautuneet myös tarvittaessa jättämään veneen johonkin satamaan välille ja jatkamaan matkaa seuraavanina viikonloppuina. Siirtopurjehduksesta opimme, että pitkiäkin matkoja voi veneellä tehdä sopivalla miehistöllä ja sopivalla säällä. Jotta matka etenee, ei taukoja oikein voi pitää ja purjehdusaikaa täytyy pystyä venyttämään normaalia pidemmäksi.

Melissa onnellisesti väliaikaisessa laituripaikassaan Espoon pursiseuran laiturissa

tiistai 29. elokuuta 2017

Melissan keittiön tervehdys

     
Miehistön jäsenillä on jokaisella omat tehtävänsä purjehdusreissun aikana. Minä, kipparin rouva, viihdyn hyvin Melissan keittiössä ja olenkin ottanut päävastuun miehistön ruokkimisesta. Ruoanlaitto on minulle rakas harrastus ja venekokkailu tuo siihen joka kesä oman mielenkiintoisen lisämausteensa.

Laivakokin tomaattipasta
Melissan hankinnan myötä ruoanlaittomahdollisuudet parantuivat Mainettan sprii-käyttöisen lieden vaihduttua keinuvaan kaasulieteen ja kaasu-uuniin. Kaasuliesi on tehokas ja nopea. Mikä parasta, kaasu ei kirvele silmiä eikä nokea astioita. Kaasu-uunista minulla ei ollut aiempaa kokemusta ja sen hyödyntäminen jäi tänä kesänä vähälle. Melissassa on myös tilavampi jääkaappi, mutta kuten edellisistä postauksista olette ehkä lukeneet, sen varaan emme kesälomareissullamme paljoa voineet laskea.
  
"Tiukan paikan tullen on oltava valmis jopa niinkin äärimmäiseen tekoon, kuin tölkkilihapullien lämmittämiseen spagetin seuraksi."

Laitan ruokaa mielelläni, eikä kotikeittiössämme juurikaan käytetä eineksiä. Sama pätee myös Melissan keittiössä. Veneolosuhteissa kauhan varteen on kuitenkin välillä tartuttava hieman rennommalla otteella, jottei nälkä pääse miehistöä yllättämään. Tiukan paikan tullen on oltava valmis jopa niinkin äärimmäiseen tekoon, kuin tölkkilihapullien lämmittämiseen spagetin seuraksi. Tämä painajaiseni konkretisoitui purjehtiessamme yhdeksän hengen miehistöllä Jurmosta Korpoströmiin. Tuolloin olimme jo luovuttaneet jääkaapin suhteen, eikä vaihtoehtoja liiemmin enää ollut. Tölkkilihapullien syöminen tuntui kuitenkin moottoririkon tapahduttua varsin pieneltä koettelemukselta. Ne tekivätkin ihmeen hyvin kauppansa varsinkin miehistön nuorimpien jäsenten keskuudessa.  

Moottorilla puksuteltaessa sekä pienessä aallokossa purjehtiessa ruoka valmistui näppärästi lieden keinuominaisuuden ansiosta. Laivakokin  apua tarvittiin välillä purjehdukseen liittyvissä manöövereissä. Lisäksi pikkumiehistön hoivaaminen otti oman aikansa. Siispä esivalmistelin laineilla keitettävän ruoan ennen lähtöä niin pitkälle kuin mahdollista. Kovemmalla kelillä aloitin kokkauksen vasta rantauduttua, koska pidempi oleskelu lieden ääressä olisi varmasti saanut vatsan vellomaan ikävästi. Liedellä keinuva kuuma keitto olisi myös voinut loiskahtaessaan aiheuttaa kipeitä palovammoja.

Tortilloita iltapalaksi

Melissalla syötiin pääasiassa erilaisia keittoja, pastoja ja salaatteja. Myös texmexiä syötiin usein. Suosimme nopeasti valmistuvia ruokia, joista syntyi valmistumisvaiheessa mahdollisimman vähän tiskiä. Näin säästyi kaasua, vettä sekä tiskarilta vaivaa. Ruokatarvikkeiden säilytystilaa on rajallisesti, joten toimivimpia olivat reseptit, joissa ainesosat tuli käytettyä kokonaisuudessaan, eikä jääkaappiin jäänyt pilaantumaan  vajavaisia purkkeja ja purnukoita. Kokkasin veneellä useammankin kerran jo kotona hyväksi todettuja arkiruokia, kuten Valion Chili con carnea sekä Yhteishyvän Broileri-kookoskeittoa. Chili con carnen resepti toimi niin hyvin, ettei valmistelun aikana tarvinnut liata edes maistelulusikkaa. Sitloodassa matkan aikana ateroidessa oli selkeä etu siitä, että ruoan saattoi syödä pelkällä haarukalla toisen käden pidellessä lautasta. Broilerikeittoon lisäsin pastaa,  jotta koko miehistö sai vatsansa kylläiseksi kolmen litran kattilasta. Välttelimme paljon rasvakäryä aiheuttavien ruokien, kuten pihvien, leikkeiden ja lettujen paistamista. Rasva kun leviää helposti lieden ympäristöön ja kauemmaksikin salongin pintoihin, patjoihin sekä muihin tekstiileihin. 

Chili con carnea laineilla
Satamissa oli usein myynnissä hyvää savukalaa ja toisinaan myös lähialueella tuotettuja juureksia ja vihanneksia. Tuore savukala maistui uusien perunoiden ja voikastikkeen kanssa, leivän päällä sekä salaatissa. Salaatteja varten mukana oli purkki silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja, jotain hyvää salaatinkastiketta sekä krutonkeja, siemeniä ja pähkinöitä. Näitä yhdistettynä tuoreiden salaattiainesten sekä savukalan tai kanan kanssa sai nopeasti aikaan maukkaita salaatteja. 

Salaattia Rödhamnin savulohesta
Veneellä oltiin päiväsaikaan enimmäkseen ulkona ja nälkä saattoi yllättää salakavalasti. Miehistön verensokerin tilasta oli kuitenkin tärkeää huolehtiea etenkin matkojen aikana, joten helposti syötävää välipalaa täytyi olla saatavilla heti ja ruoankin piti yleensä olla valmista pian. Yksi suosittu välipala on ehdottomasti koiravahdin pelastukset, joiden ohjeen kippari on bongannut Vene-lehdestä vuosia sitten. En ole varma, mitä alkuperäinen ohje sisältää, mutta Melissan keittiössä ne tehtiin näin: pannulla paahdettiin pepperonimakkaran viipaleita ja niistä irronneessa rasvassa Pågen-rieskoja. Laitettiin rieskojen päälle rapeaksi paistettua pepperonimakkaraa, mozzarellaa, tomaattiaviipaleita, basilikaa ja ripaus rouhittua mustapippuria. Rieska taitettiin puoliksi ja tarjoiltiin suoraan pannulta talouspaperin mutkaan kääräistynä. Yksinkertaista ja hyvää! Tätä kannattaa kokeilla myös kotikeittiössä. Maku tuo varmasti monelle Mainetalla ja Melissalla seilanneelle mukavia purjehdusmuistoja.

Hundvaktensrädningar - Koiravahdin pelastus
Leipominen ei veneolosuhteissa juuri houkuttanut, mutta jälkiruoka tai pieni herkku kahvin kanssa silti usein maistui. Jälkkäreiden osalta turvauduimme suurelta osin kauppojen valmistarjontaan. Kauppalistaan kuului vakiona karkkia, suklaata ja jokin mahdollisimman mähmäinen pullapitko. Kaupan valmis mustikkapiirakka vaniljakastikkeen kanssa maistui oikein hyvältä. Tämän kesän hitti oli ehkä hieman yllättävä kaikessa yksinkertaisuudessaan - vadelmajaffakeksit runsaalla spraykermastruuttauksella! :)




Purjehdusharrastus ei suinkaan jää tauolle, vaikka Melissa pian nostetaankin talviteloille. Laivakokin osalta harrastus jatkuu talven aikana uusien reseptien etsimisenä ja testailuna sekä Pinterestissä olevan Melissan reseptivihkon täydentämisenä. Saariston satamat -facebookryhmästä löytämääni pannuleivän ohjetta ajattelin ainakin kokeilla pikapuoliin. Ehkäpä tulevana kesänä Melissan aamupalapöytään saadaan useammin vastapaistettua leipää.