map

Pages

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Alkukesän purjehdukset ja kesälomasuunnitelmia

2.6.2019 Kotisatama - Katajanokka - Villinki (Kylänlahti) (15nm)





Kesän ensimmäinen purjehdus suuntautui Helsingin suuntaan rentouden ja sopivien tuulien vuoksi. Ensiksi purjehdimme mukassa myötätuulessa Katajanokalle, jossa kävimme päiväseltään hiukan aistimassa keskustan kesätunnelmaa. Katajanokka on Helsingin ainoita satamia, josta voi suoraan kävellä keskustaan. Useimmat muut satamat ovat lähisaarissa, joista joutuu ottamaan lautan mantereen puolelle.




Katajanokalle on ilmestynyt Tammisaaren ja Nauvon satamista tuttu erinomaista pizzaa tarjoava Niska. Ei tullut tällä kertaa kokeiltua, mutta aikaisemman kokemuksen perusteella voin suositella lämpimästi.


Katajanokan satamarakennus ja kahvila


Katajanokan satamassa hyvin monet paikat on vuokrattu koko kaudeksi isoille ja rumille moottoriveneille.


Melissa Katajanokan laiturissa






Yöksi siirryimme muutaman merimailin päähän ankkuriin Villingin kylälahdelle, joka saattaa olla lähin luonnonsatama Helsingin keskustasta. Suojaisan ja hyvin ankkurointiin soveltuvan lahden syvyys oli noin 7-9 metriä ja bonuksena saa ympärilleen hienon huvilamiljöön. Itäpuolella lahti madaltui paikoitellen nopeasti, joten suosittelen ankkuroitumaan länsipuolelle.


15.6.2019 Kotisatama - Porkkala (Lähteelä) (16nm)

Aurinkoinen sää veti Lähteelän venesataman lähes täyteen. Paikkoja oli onneksi kuitenkin vielä vapaana vaikka saavuimme vasta lauantaina päivällä. Täksi kesäksi Lähteelän kioski on saatu jälleen auki ja asiointi sujuu huomattavasti helpommin.



Sunnuntaiaamun sää Porkkalassa oli täydellinen. Aurinko paistoi lähes helteisesti, mutta vain 12 asteinen vesi ei houkutellut uimaan.


Lasten kanssa ajelemassa kumiveneellä. Edellisenä kesänä ukkomyrskyssä karanneen kumiveneen tilalle hankittiin uusi ja ostin samalla myös moottorin helpottamaan ympäristöön tutustumista luonnonsatamissa. Lapset tykkää kumiveneellä kruisailusta erittäin paljon. Ehkä veneen koko on heille sopivampi?


Ja sitten niitä kesälomasuunnitelmia. Kesälomapurjehdukseen on aikaa noin viikko ja tänä vuonna on meidän vuoro purjehtia ensiksi. Purjehduksemme suuntautuu Ruotsin puolelle ja Tukholman saaristoon. Liikkeelle lähdetään "äijäporukalla" ja tavoitteena on edetä reipasta tahtia noin viikossa Espoosta Tukholmaan pysähdellen harvoin, mutta mahdollisimman kivoissa satamapaikoissa. Tämän jälkeen perhe saapuu Tukholmaan, jossa vaihdamme miehistöä ja vietämme muutaman päivän kaupungissa. Tukholman saaristossa meillä on muutamia satamakohteita mietittynä, kuten Napoleon Vik, Stora Träskö, Sandhamn ja mahdollisesti Furusund. Purjehduksen loppupuolella ylitämme vielä Ahvenanmeren Maarianhaminaan, jossa vaihdamme miehistön kokonaan ja lähdelle laivalla kotiin.