map

Pages

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesälomapurjehduksen satamakohteita


Tänä kesänä saamme tehdä uuden veneemme ansiosta ruhtinaallisen neljän viikon kesälomapurjehduksen. Kahden kimpassa on hyvänä puolena paljon purjehdusaikaa ja tämän haluamme ehdottomasti hyödyntää kun uusi vene on viimeinkin saatu hankittua. Vaikka neljä viikkoa on pitkä aika, on purjehdus hyvä suunnitella pääpiirteissään etukäteen, jotta todella pääsee haluamiinsa kohteisiin. Suunnittelua tarvitaan myös, koska reissuun on lähdössä tänä vuonna myös vieraita - ystäviä ja sukulaisia. 


"Päätimme olla menemättä merta edemmäs kalaan tänä vuonna ja jäädä purjehtimaan Suomen puolelle." 


Reissumme suuntautuu Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle. Päätimme olla menemättä merta edemmäs kalaan tänä vuonna ja jäädä purjehtimaan Suomen puolelle. Syitä tähän on oikeastaan kaksi tai kolme: Lapsemme ovat hyvin pieniä, vene vaatii opettelua ja pidemmän kesälomapurjehduksen suunnittelu vaatisi enemmän aikaa. Pitkille reissuille ja varsinkin avomeriylityksille tarvitaan osaavaa miehistöä, joiden kanssa pitäisi tietysti suunnitella lomat hyvissä ajoin etukäteen. 


Högsåran kyläsatama 


Seuraavassa kartassa näkyy reittisuunnitelmamme. Liikkeelle lähdetään juhannuksen jälkeen, jolloin teemme sukulaisten kanssa muutaman päivän reissun. Etenemme tuulien mukaan, mutta todennäköisesti eteläiselle Saaristomerelle, jossa Helsingholmen, Högsåra, Tunnhamn ja Örö ovat potentiaalisia kohteita. Tämän reissun jälkeen suuntaamme kohti Ahvenanmaata, jossa Maarianhaminaan, matkan varrella pysähtyen esimerkiksi Iniössä, Lappossa, Seglingessä,Vårdön Varganissa ja ehdottomasti Kastelholmissa. 

Maarianhaminaan saavumme noin viikon kuluttua ja olemme tällöin noin reissun puolivälissä. Maarianhaminasta suuntaamme mikäli aikataulu sallii kohti Eckerötä, jossa Käringsundin on ehdottomasti reissumme läntisin piste. Eckeröstä palaamme takaisin eteläisen saaristomeren kautta kotisatamaan. Viimeisellä etapilla kohteita on esimerkiksi idyllinen Rödhamn, sydänahvenanmaalainen Degerby, suosikkimme Kökarin Sandvik, kaukainen Utö, Jurmo loputtomine kivikkoineen, Björkö ja sen ihana sisäjärvi, mahdollisesti muita saaristomeren saaria. Korpoström teki viime vuonna vaikutuksen herkullisine hotelliaamiaisineen, joten luultavasti palaamme tätä kautta kotiin.

Purjehdussuunnitelmamme kartalla punaisella viivalla



Örö



Örö on muutama vuosi sitten avattu sotilassaari, joka tunnetaan valtavista 12-tuuman tykeistään. Vierailimme Örössä kesällä 2015. 

12-tuumaisen tykin varaputki Örössä





Vargata



Vargata sijaitsee Vårdön saarella ja sopii hyvin purjehdusreitillemme. Satamaa kehutaan lapsiystävälliseksi. 




Kastelholm



Kastelholmissa olemme käyneet useamman kerran mailta käsin. Kastelhomin linnan pihapiiri ja ympäristö on todella hieno ja haluamme ehdottomasti päästä takaisin tähän upeaan paikkaan. 


Kastelholmin linna juhannuksena 2015 
Usvaa Kastelholmissa kesällä 2015



Kastelholmin venesatama




Maarianhaminen itäsatama



Maarianhaminassa olemme aina rantautuneet itäsatamaan. Satama on suuri ja siitä on todella lyhyt matka kaupungin kävelykeskustaan. Maarianhaminassa jos jossain voi aistia kesällä todellista satamatunnelmaa. 



Museolaiva Pommern Maarianhaminassa, joka on todella käymisen arvoinen kohde.



Käringsund



Käringsundissa on sataman lisäksi mukava lomakylä, jossa on mökkejä, leirintäalue, ravintola ja täydet palvelut. Muistaakseni pizza Käringsundissa oli ihan hyvää kun kävimme siellä juhannuksena 2015. 



Käringsundin hiekkarantaa




Rödhamn



Rödhamn on idyllinen vanha luotsisaari, jossa olemme usein yöpyneet matkalla Maarianhaminaan. Saari on karu ja erittäin kaunis, rakennukset on hienoja ja satama on suojaisesti mantereen puolella kun taas toisella puolella saarta aukeaa avomeri. Rödhamnissa tilattiin edellisinä kesinä tuoreet sämpylät illalla, jotka toimitettiin aamulla suoraan veneeseen. 


Kun ei ole kiire ehtii vaikka asettelemaan kiviä spiraaliin

Heinäkuussa Rödhamnissa riittää veneitä

Rödhamnin venesatama

Rödhamnin kallioita ja luotsirakennus

Kökar Sandvik



Kökarissa suosikkisatamamme on ehdottomasti Sandvik, jossa tunnelmaa luo eloisa leirintäalue, hieno rantakallio, suojainen lahti ja ystävällinen palvelu. Sandvikin palveluita on kehitetty koko ajan vuosien ajan kuitenkin sataman luonne säilyttäen. Sandvikin ympäristö on myös kiva ja läheisessä kirkkoniemessä kannattaa ehdottomasti käydä kävelyllä, tutustumassa vanhaan kivikirkkoon ja katselemassa merimaisemia. 






Mainetta Sandvikissa kesällä 2012

Ahvenanmaalainen maisema Kökarissa




Utö



Utö on kaukainen ulkosaariston saari, jossa on toiminut varuskunta vielä 2000 -luvulla. Saarella on kiva kylänraitti ja komea kivinen majakka hallitsee maisemaa. Utö on myös tunnettu saarena, johon Estonian uhreja kuljetettiin. 


Utön maisemaa hallitsee massiivinen kivimajakka

Utössä on hienoja luotsiveneitä



Jurmo



Jurmo on erikoinen lähes puuton loputtomista kivikoista koostuva saari, joka kuuluu Salpausselän osittain merenalaiseen jatkeeseen. Jurmossa olemme käyneet aikaisemmin kerran ja tällöin meillä oli liian vähän aikaa tutustua saareen ja sen erityiseen luontoon. Toivottavasti tänä kesänä säät suosivat ja voimme viettää tällä hienolla saarella vähän pidempään. 






Jurmon loputonta kivikkoa

Jurmossa on vain vähän puita ja nekin jotka ovat on matalia


Jurmossa on muutamia kivikehiä, joiden väitetään olevan muinaisia



Aspö



Aspö on saaristomeren kansallispuiston keskeisistä saarista ainoita, joissa emme ole vielä käyneet. Aspö vaikuttaa kivalta paikalta, mutta saareen päästäkseen pitää olla ajoissa liikkeellä sillä pieni satama täyttyy hyvin aikaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti